Johanna Simonen on joutunut nelikymppisenä opettelemaan kaiken uudelleen kirjoittamisesta ja kävelystä alkaen. Kävelykoulu on ollut hänelle yksi keino hioa tekniikkaa. Näin on saatu askelia ja asentoa tasapainoon ja kävelymatkoja pitenemään.
Jyväskyläläinen Johanna Simonen sai kaksi vuotta sitten, 41-vuotiaana laaja-alaisen aivoinfarktin. Tavallinen työpäivä kaupassa oli ohi ja hän ajoi autolla kotiin asti huomatakseen, etteivät jalat kanna. Onneksi hän sai soitettua tyttärelleen Sofialle. Tämä osasi heti hälyttää apua, vaikkei Simonen itse edes tajunnut, miten vakavasta asiasta oli kyse.
Infarktin seurauksena vartalon vasen puoli halvaantui kokonaan. Tästä on alkanut kuntoutuminen, missä ensimmäinen etappi oli kuntoutusosasto ja jo sillä oli suuri merkitys. Jalka on kuntoutunut jo kättä paremmin, mutta kuntoutus jatkuu edelleen.
– Kaikki on pitänyt opetella uudestaan, niin puhuminen, kirjoittaminen ja lukeminen, kalenterit sekä kellonajat, Simonen kertoo.
Alku oli pelottavaa, kun ei pystynyt ottamaan askeltakaan. Lähtötilanteeseen verrattuna edistymistä on tapahtunut merkittävästi. Ensivaihe oli pyörätuolissa, seuraavaksi apuna oli rollaattori, joka vaihtui kyynärsauvaan. Nyt apuna on keppi ja omassa kodissa pärjää jopa ilman sitä. Myös järeämpi ortoosi on muuttunut kevyempään.
– Joku tuki tarvitaan, että pystyn ylipäätään kävelemään, Simonen sanoo.
– Johanna on kuntoutunut mielettömän hienosti aivan sänkypotilaasta. Positiivinen elämänasenne ja sitkeys ovat kantaneet niin paljon, avustaja Henna Hietala kuvaa.
"Kaikki on pitänyt
|
Omaa treeniä, oikealla tekniikalla
Simonen saa viikoittain Kelan kautta kahdesti viikossa fysioterapiaa, lisäksi toiminta- ja puheterapiaa sekä neuropsykologista kuntoutusta. Näiden tukena Simonen on hyötynyt Respectan kävelykoulusta kerran kuukaudessa.
Respectan apuvälinealan asiantuntija, fysioterapeutti Taneli Rimpiläinen kertoo, että kävelykoulussa on voitu keskittyä ja tehdä spesifimpiä harjoitteita ja haettu luonnollista kävelytekniikkaa. Kävelyä on purettu palasiin. Näin on voitu tehdä erikseen kävelyn tukivaiheen ja heilahdusvaiheen harjoituksia.
– Olemme treenanneet kävelyä erilaisilla alustoilla. Avustaja on ollut mukana ja on voinut kirjata ylös tai ottaa videota harjoitteista. Itsenäisessä harjoittelussa Johanna on ollut aktiivinen.
Johannalla on kuntoutuksen edetessä tullut käyttöön kevyemmän mallinen ortoosi, joka on toiminut Rimpiläisen mukaan aika hyvin.
– Tasaisella alustalla Johanna liikkuu todella hienosti ihan jo sen kevyemmän ortoosin kanssa. Ylämäkeen kävely on melkein kaikkein haastavin ja sitä ollaan viimeiseksi treenattukin. Se on vaikein osuus, kun alaraajan hallinta on vielä puutteellista ja vaatii paljon harjoitusta sekä toistoja.
"Olisi mielestäni todella tärkeää, että heti kun
|
Rimpiläinen näkee, että paljonkin hyviä asioita on tapahtunut. Kävelyssä heilahdusvaihe eteen tulee puhtaammin ja paremmalla tekniikalla. Jalassa ongelmana on se, että hermotus ei pelaa, mikä varsinkin alkuvaiheessa tarkoittaa vaikeuksia aktivoida lonkankoukistajalihaksia. Näin syntyy helposti korvaava liike nostaa hieman lonkkaa ja heilauttaa jalkaa sivukautta eteen. Tätä virheliikettä ja sivuhuojuntaa on saatu vähennettyä ja liike on hyvin paljon parempaa.
– Askelen tukivaiheessa polven kontrolli on jo todella paljon parempi. Myös kävelyn rytmikkyys ja askelsymmetria on parempi. Askeleet alkavat olla saman mittaisia, samoin tukivaiheessa vietetty aika. Nämä kaikki vaikuttavat kävelyn energiatehokkuuteen ja siihen, kuinka pitkiä matkoja jaksaa kävellä.
Kävelykoulu sopii Rimpiläisen mukaan asiakkaille, joilla on neurologisia ongelmia.
– Olisi mielestäni todella tärkeää, että heti kun ortoosi tai muu apuväline otetaan käyttöön, siihen saisi jonkinlaista ohjausta ja opastusta. Opitaan saman tien oikeaa toimintatapaa.
Johannan tukena hieno tiimi
Kotisairaanhoito on Simoseen etäyhteydessä aamuin illoin. Hänellä on myös kaksi avustajaa: Hietalan ohella häntä avustaa Maiju Majamaa. Tytär Sofia on tärkeä apu ja veli on ottanut tehtäväkseen katsoa, että laskut tulevat maksetuksi ajallaan. Peräänantamattomin tuki on silti ollut oma äiti, Tuula Ikonen.
– Äitihän tämän kaiken on saanut aikaan. Hän piti pintansa, että kaikki on järjestynyt.
Äidistä puhuminen nostaa tunteet pintaan, hyvällä tavalla.
– Joskus tämä herkistää, mutta olen perusluonteeltani iloinen. Kyllä tästä noustaan vielä. Ei ole iskenyt masennus, eikä iske.
Haasteita riittää, mutta etenemistä tapahtuu.
– Silloin, kun aloitin kävelemistä, en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Sanoin äidillekin, kun hän oli monesti mukana, että ”älä puhu, en pysty keskittymään muuhun kävelemiseen”.
– Respecta on ollut ihanasti mukana, ottanut kaiken aina heti hoitaakseen, Simonen sanoo. Nyt työn alla on uusi kevyempi suihkutuki. Yksi tärkeä asia ovat olleet allaskengät. Sen enempää allasterapiassa kuin suihkussakaan ei pysty ottamaan yhtään askelta, ellei ole joku tuki jalassa. Nyt suihkukäynnit onnistuvat pääsääntöisesti itse.
Johanna Simonen on ollut aina eloisa persoona ja auttamassa muita, nyt hidasteena on vain korona.
– Tuota vauhtia kuin etenee, niin menee puolimaratonia joku kerta, Hietala nauraa.
– Johanna on ihan loistava treenaaja. Hän on todella tunnollinen, kun tehdään harjoitteita. Edistymistä auttaa se, että asenne on aivan mahtava, Rimpiläinen sanoo.
– Kyllä vielä tähtään työelämään. Haluaisin vielä palata alalle, mistä lähdin. Katsotaan, onko minusta siihen.
Oli tosissaan vaakalaudalla, että ylipäätään olen hengissä. Mutta periksi en anna, vaikka mikä olisi, Johanna Simonen sanoo.
Johanna Respectan kävelykoulussa.
Johanna sai 41-vuotiaana laaja-alaisen aivoinfarktin, jonka seurauksena hänen vasen puoli halvaantui kokonaan.
Kuvat: Saara Karttunen ja Johannan kotialbumi. Video: Saara Karttunen