70-luvulla syöpä ja amputaatio olivat vielä aikamoisia tabuja. Varsinkin kun kyseessä oli nuori nainen, joka palasi jalan amputaation jälkeen nopeasti takaisin työelämään. Moni Hilkka Ranisen kollega työpaikalla kyseli syyksi auto-onnettomuutta tai vastaavaa. Syöpä ja amputaatio saivat kyselijän kuitenkin usein kääntymään kannoillaan. Muut konttorin naiset kävivät kurkkimassa työhuoneen oven takana ja ihmettelivät ääneen, joko se on kuollut, ja miten tekojalalla pystyi ylipäätään työskentelemään.
70-luvulla käytettiin myös paljon lyhyitä hameita ja pitkiä nahkasaappaita. Hilkkakin halusi pukeutua niin. Ja pukeutuikin, mikä herätti työpaikan naisissa kauhistusta. Ymmärtäväinen aviomies kuitenkin kannusti olemaan rohkeasti oma itsensä: amputaation ei annettu haitata normaalia elämää.
Hilkka opetteli kävelemään tekojalalla lastenvaunuja työntäessä
Kaikki alkoi siitä, kun vuoden 1970 maaliskuussa Hilkan vasen jalka amputoitiin reidestä. Syynä tähän oli osteosarkooma eli luusyöpä. Ainoa hoitomuoto oli amputointi ja se piti raskauden takia tehdä nopeasti. Hilkka oli tuolloin 21-vuotias ja seitsemännellä kuulla raskaana. Tytär syntyi kesäkuussa.
Hilkka sai proteesin jo ennen synnytystä ja lastenvaunuja työntäessä hän opetteli kävelemään uudelleen. Toinen tytär syntyi perheeseen vuonna 1971, ja lapsilla on ikäeroa vain 1,5 vuotta.
Jo kahdeksan kuukautta leikkauksen jälkeen Hilkka palasi takaisin työelämään sihteerin työhönsä. Hilkkaa tuolloin hoitanut ortopedi, oma työnantaja sekä aviomies olivat sopineet, että rouva lähtee töihin. Psyyken kannalta nopea töihin paluu oli elintärkeää.
Hilkka jatkoi työelämässä yli 20 vuotta, kunnes jäi työkyvyttömyyseläkkeelle 46-vuotiaana vuonna 1994. Se oli tuolloin hyvä päätös, sillä jalan hiertymät vaivasivat toistuvasti. Matkan varrelle mahtui myös surua, sillä Hilkka jäi leskeksi 39-vuotiaana.
Uusi mikroprosessoripolvi tukee omatoimisuutta ja itsenäisyyttä arjessa
Tällä hetkellä Haukiputaalla asuvalla Hilkalla on käytössään Kenevo, hiljattain markkinoille lanseerattu uudenlainen mikroprosessoripolvi. Jos vain pelkkää ikää katsottaisiin, toukokuussa 70 vuotta täyttäneelle Hilkalle olisi asennettu perinteinen mekaaninen polvi. Kenevo-mikroprosessoripolvi soveltuu ihanteellisesti vakaudeltaan ja turvallisuudeltaan myös iäkkäämmille henkilöille. Se tukee omatoimisuutta ja itsenäistä arjessa selviytymistä.
Hilkka sai uuden mikroprosessoripolven käyttöönsä syyskuussa 2016. Sitä ennen hänellä oli erilaisia mekaanisia polvia.
Hilkan mukaan mikroprosessoripolvi on ollut käytössä todella hyvä, ja estänyt häntä kaatumisilta. Kävely omalla pihalla ja autolle siirtyminen onnistuu turvallisesti. Hilkka asuu yksin rivitalossa, ja henkireikänä on omalla pihalla liikuskelu ja kevyt pihanhoito. Kunhan vain muistaa ladata polven akkua öisin, ja huollattaa Kenevon kahden vuoden välein, niin mikroprosessoripolven kanssa elämä sujuu normaalisti.
Useampien ihmisten pitäisi saada mahdollisuus käyttää Kenevoa, puhahtaa Hilkka kysyttäessä mikroprosessoripolven hyödyllisyyttä käytössä. Hilkan mukaan mikroprosessoripolvi on ollut hänelle todella hyvä apu. Se reagoi välittömästi fleksiovastusta lisäten, jos hän horjahtaa tai meinaa kaatua. Kenevon intuitiivinen seisontatoiminto mahdollistaa polvinivelen turvallisen kuormittamisen, joten siihen voi nojautua, jos esimerkiksi joutuu seisomaan pidempiä aikoja paikallaan. Jalka on kevyt ja helppo käyttää, toisin kuin useimmat mekaaniset polvet.
Vertaistoiminta auttanut omaa jaksamista
Työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen jälkeen Hilkka on toiminut ahkerasti Pohjois-Suomen Syöpäyhdistyksessä sihteerinä ja tukihenkilönä sekä ollut mukana erilaisissa tapahtumissa kertomassa omaa tarinaansa. Toisinaan Hilkka kiertää sairaaloissa juttelemassa potilaiden kanssa. Vertaistuen antaminen on tukenut myös omaa jaksamista.
Aktiivinen harrastustoiminta saattoi vaikuttaa myös uuden mikroprosessoripolven hankintaprosessiin. ”Kävin Respectan proteesimestarin Mikko Aurasen kanssa haastatteluissa ja puhumassa tarpeesta. Lopulta Oulun fysiatrian poliklinikalla lääkäri katsoi, että voisin hyötyä uudenlaisesta mikroprosessoripolvesta. Ja hyvä niin”, kertoo Hilkka.
Hilkalla on kaksi lasta ja neljästä lapsenlapsesta vanhin on täyttänyt 21 vuotta. Kaikki asuvat suhteellisen lähellä, joten tukiverkostoja löytyy. Mummuna toimiminen on ollut myös tärkeä osa elämää. Lisäksi läheiset ystävät ovat olleet korvaamaton apu.
”Kyllä ihmiset katsovat kävelyäni vielä nykyäänkin, mutta ennen ihmettelyä oli vielä enemmän. Ottobockin fysioterapeutti sanoi minulle koulutustilaisuudessa huhtikuussa, että kävelen hyvin. Onhan tässä tullut harjoiteltua jo lähes 50-vuotta.” Minihameet tosin ovat vaihtuneet jo pitkiin housuihin ja mekkoihin.