Vieremäläinen Kari Kauppinen on pitkän linjan proteesinkäyttäjä. Tietokoneohjattu polvinivel on parantanut liikkuvuutta, mutta myös haastanut muuttamaan kävelytapaa. Kävelykoulussa oli mahdollisuus treenata uutta ja oppia uusi kävelytapa.
Kari Kauppinen joutui ilman omaa syytään autokolariin, minkä seurauksena hänellä on ollut proteesi vasemmassa jalassaan aina vuodesta 1985. Autoilua ja elämää se ei ole estänyt.
– Minulla on mikroprosessoriohjattu polvinivel, se on ollut erittäin hyvä, Kauppinen kertoo.
Polvinivel on ohjelmoitu hänelle sopivaksi. Se reagoi muun muassa eri tilanteisiin sekä nopeasti että hitaasti kävelyyn.
– Nivel tunnistaa onko kaveri pitkällään tai seisaallaan. Polven liikkeitä voi hallita, ojentuuko tai koukistuuko se miten nopeasti. Ero aiempiin proteeseihin on vähän kuin yöllä ja päivällä. Aiemmin ei ollut käytössä silikonituppea, joka on ihoa vasten. Parannusta on tapahtunut, joillakin on mielenkiintoa proteeseja kehittää, Kauppinen tuumaa.
Viimeisimmän proteesinvaihdon yhteydessä vuosi sitten Respectan proteesimestari, apuvälineteknikko Petri Paukkunen kiinnitti huomion Kauppisen alaselkävaivoihin. Kauppinen oli oppinut tietynlaisen liikkumistavan, kun käytössä oli mekaanisia polvinivelratkaisuja.
– Kävelymalli ei ollut ihanteellisin kehon kuormituksen kannalta, fysioterapeutti Mari Tuhkanen Respectan kuntoutuspalveluista kertoo. Tuhkanen tuli yhteistyöhön mukaan samalla, kun lähdettiin uusimaan proteesia.
– On asioita, jotka korjaantuvat proteesin säädöillä, mutta myös ihminen tarvitsee säätöjä, että kokonaisuus lähtee korjaantumaan, Tuhkanen sanoo.
”Jokaisella oli osuutensa”
Kari Kauppinen pääsi Kuopioon Tuhkasen vetämän kävelykoulun asiakkaaksi. Siellä aloitettiin harjoittelu lattiatasosta. Harjoiteltiin niin liikkuvuutta kuin keskivartalon hallintaa. Kävelyä tutkittiin videoiden ja peilien avulla. Lihasvoimaa pitää osata käyttää oikein ja juuri oikeaan aikaan.
– Kari oli se, joka treenasi ja pyrki tekemään ohjeitten mukaan. Minä pyrin saamana proteesin teknisesti toimimaan. Mari katsoi kokonaisuutta lähtien fysiikasta ja liikelaajuuksista, Paukkunen sanoo.
– Kari Kauppinen on hyvin innokas tekemään harjoitteita myös kotona, mikä on todella tärkeää, että toiminta siirtyy myös arkeen, Tuhkanen kiittää.
– En aktiivisesti kävele pitkiä matkoja, mutta puuhastelen koko päivän aina, Kauppinen kertoo tilanteestaan. Hänen mukaansa kävelykoulun idea oli, että liikkuminen saataisiin sujuvaksi ja jouhevaksi sekä lihaskuntoa paremmaksi.
”Mari tuntee ihmiskropan”
Tuhkanen kertoo, että idea oli harjoitella vähemmän kuormittavaa liikemallia, koska kehossa näkyi puolieroja. Se, mikä näytti ontumiselta, johtui kehon puutteellisesta kannattelusta tietyissä askeleen vaiheissa lihasepätasapainon vuoksi. Oikeiden liikemallien oppiminen on tärkeää, että proteesin käyttö olisi sujuvaa, eikä virheasentoja pääsisi kehittymään.
– Täytyy ihailla kyllä Mari tuntee ihmiskropan, hän on läksynsä lukenut, Kauppinen kiittää.
Kauppinen sai sekä kirjallisia ohjeita että kännykkään Ottobockin Fitness App-mobiilisovelluksen.
– Oivalluksia kävelykoulusta tuli hyvin monia. Ryhti pitää ottaa eri tavalla. Kun ei koske mihinkään, kävelykin luonnistuu paremmin. Kun päivän mittaan tulee kipuja, rupeaa varomaan ja askellus on sitten ihan erilainen. Se lihaskunto on kai se tärkeä, Kauppinen tuumaa.
– Sohvaa olen koittanut välttää. Olen kyllä iloinen, että pääsin siihen kouluun, koitan hyödyntää niitä oppeja, minkä sain. Liikkuminen on tärkeää, pysyy se mieli virkeänä.
”Ihmisellä pitää olla oma kipinä”
Tuhkanen vetää kävelykoulua kolmatta vuotta. Kun proteesi vaihtuu, se mahdollistaa liikkumista eri tavalla, joten kuntoutusta tarjotaan samaan yhteyteen. On tärkeää, että ohjaus annetaan heti, koska on opittava pois vanhasta. Pitää tulla tietoiseksi asiasta, että pystyy harjoittelemaan.
– On tuntunut, että kävelykoulu on asiakkaille tosi tärkeää. Ihmistä pitää katsoa kokonaisuutena. Proteesi on osa ihmistä, Tuhkanen tähdentää.
Sekä Tuhkanen että apuvälineteknikko Petri Paukkunen näkevät yhteistyön todella tärkeänä.
– Fysioterapeutilta tulee juuri sitä tietämystä, mitä minulla ei teknikkona ole. Karikin motivoitui, kun tukena oli ryhmä. Proteesi ei tee mitään, ihminen tekee kaiken liikkeen. Proteesi ei saisi vastustaa ja olla turvaton, se on toinen puoli asiaa. Ihmisellä pitää aina olla oma kipinä. Me luomme mahdollisuuksia ja porukalla tämä on parempaa, Paukkunen sanoo.
Tutustu lisää: Ratkaisut - Kuntoutuspalvelut
