Kengät, joilla kävellään myös elämänlaatua

28. marraskuu 2022 - admin

Diabeetikon Charcot-jalka vaatii ortopediset erityisjalkineet. Leif Wikholmille ne ovat ainoa tapa kävellä edes pieniä matkoja. Hän näkee kenkien kohentavan myös henkistä terveyttä.

Postin ja Telen viestintäjohtajana toiminut Leif Wikholm sai silmälaseja uusiessaan huonoja uutisia. Lääkäri havaitsi silmissä retinopatiaa, joka paljasti diabeteksen. Näkökyvyn myötä romahti työkyky, työt muuttuivat projektitehtäviin. 

Pian Wikholmin vasemman jalan nilkkaa hoidettiin ruusuna HUS:issa. Kotiutuessaan hän kysyi, voisiko kyse kuitenkin olla diabetekseen liittyvästä Charcot-jalasta. Jalalle annettiin kuitenkin varauslupa – mikä jälkikäteen arvioituna oli virhe. 

– Toimittajataustan takia olin yrittänyt perehtyä asioihin, Wikholm muistelee. 

Alle kuukauden kuluttua Charcot-jalalle tyypillisesti tulehdus eteni haurastuttamaan luita ja jalkapöydän luut pettivät. Valitettavasti potilas siis oli oikeassa. Tämä tarkoitti, että vuodesta 1997 Wikholm on tarvinnut jalkoihinsa hänelle räätälöidyt ortopediset jalkineet. Charcot on yksi vaikeimmin hoidettavista diabeteksen jalkaongelmista. 

– Pystyn kyynärsauvojen avulla kävelemään. Kengät ovat olleet yksi tekijä, että jalka on pysynyt kävelykelpoisena, eikä sitä ole tarvinnut ruveta amputoimaan. 

Ratkaisevana apuna ovat ollut asiantuntevat ”kenkämaakarit”, kuten Wikholm heitä kutsuu. Perustauti diabetes on Wikholmin mukaan merkinnyt monenlaista keikausta ja sopeutumista muuttuneeseen tilanteeseen. 

–  Olen tehnyt itselleni moton ”elä koko elämä”. Se tarkoittaa niissä olosuhteissa, joissa on, pystyy omalla tahdollaan tekemään itselleen hyvinkin mielenkiintoisen ja rikkaan elämän.

 

Jalan keskiosa päkiää ja kantaa alempana

Respectan jalkaterapeutti Henri Silanen kuvailee, että Charcot-vaurion seurauksena Wikholmin jalan rakenne on pettänyt. Jalkaterän keskiosa on laskeutunut siten, että jalkaterän keskiosa on nyt jopa kanta- ja päkiälinjaa alempana.

– Tarvitaan aina jalkine lyhyelläkin liikkumisella. 

Näin tarvittiin ortopediset jalkineet ja jaloista otettiin mitat yksilöllisiä lestejä varten. Niiden alle valmistetaan niin sanottu jalkavuode. Siinä kanta- ja päkiäosat kantavat kuormitusta tuntuvalla 12–13 millimetrin korotuksella. Keskiosassa kevennys on rakennettu kimmoisasta ja joustavasta materiaalista. Tämän erityismateriaalin muisti merkitsee, että vaikka sitä painetaan satoja kertoja, materiaali jaksaa palautua alkuperäiseen muotoon. Yksilöllinen jalkine kaavoitetaan vielä erikseen niin, että sekä lesti että jalkavuode mahtuvat sen mittoihin.  Diabetekseen liittyvä jalkojen tunnottomuus, ja nilkan toiminnan puutteet vaativat jalkineen tarkkaa viimeistelyä.

– Haastetta on yksittäisessä askeleessa. Vaikka mitat ovat tiedossa, joudutaan viimeistä milliä säätämään joka kerta testikäytössä. Se on yhteistyötä asiakkaan kanssa. Kengän pitää olla turvallinen käyttää. Kengän sivuttain vakaa pohja antaa lisäksi vakautta ja ehkä ripeyttäkin kävelyyn, Silanen kertoo.

 


"Kengät ovat olleet yksi tekijä, että jalka on pysynyt kävelykelpoisena, eikä sitä ole tarvinnut ruveta amputoimaan."


Diabeetikoille tarjottu tuki todella tärkeä

Wikholmilla on tarve kaksille uusille kengille vuodessa. Helsingissä kaupunki korvaa vuosittain yhdet jalkineet. Tämä sosiaalinen etu diabeetikoille on erittäin tärkeä. 

Wikholm on Helsingin diabetesyhdistyksessä aktiivinen. Hän kertoo, että diabeetikkojen saamia etuja on heikennetty, myös kenkäetu on vaakalaudalla. Etujen karsiminen tuo uhkia hoitotasapainolle, puhumattakaan siitä, mitä se merkitsee elämänlaadulle. 

Wikholm on 25 vuoden aikana oppinut luottamaan kengäntekijöiden ammattitaitoon. Hänellä on kuitenkin parannusehdotus tiedonkulkuun. 

– Kengäntekijät eivät tällä hetkellä saa jalkakirurgin röntgenkuvia ja kengän valmistusta koskevia asiantuntijalausuntoja siitä, miten luusto kestää rasitusta. Ainoa linkki on se henkilö, joka saa kengän, ja me olemme tässä ketjussa amatöörejä. Olisi erinomainen parannus, jos kengäntekijöillä olisi oikeus saada lääkärin lausunto käyttöönsä. 

Hän haluaa huomiota myös kokonaisvaltaiseen hoitoon, jossa nähdään kokonaisuus yhden sairauden sijaan. Esimerkiksi kengät ovat auttaneet myös mielenterveyttä. 

– Ortopedinen jalkine mahdollistaa lähes normaalin arjen, Silanen vahvistaa.

 

Remontteja elämäntapaan

– Ennen diabeteksen havaitsemista olin ylipainoinen yli 100 kilon keijukainen, mikä aiheutti valtavan paineen jalkoihin, Wikholm kertoo. 

Sydänoireet saivat oivaltamaan, että tarvittiin täydellistä ruokaremonttia. Nyt paino on 75 kilossa ja diabetes hoitotasapainossa. Kulinaristi on löytänyt uuden tavan nauttia ruuasta. Menussa on nyt mahdollisimman paljon kalaa ja kasviksia.

Runsaan 20 vuoden kävely kyynärsauvojen ja ortopedisten kenkien kanssa merkitsee, ettei jalkojen liikeratojen hermoista välity tarpeeksi tietoa aivoihin. Tämä on vaikuttanut tasapainoon. 

– Se aiheuttaa tässä 74 vuoden iässä, että on tullut uusi riski sopeutumiskarttaan, joudun jatkuvasti varomaan kaatumista.

Nuorimmainen Wikholmin neljästä lapsesta on fysioterapeutti:

– Nyt ainakin pitäisi tietää, miten kaatua oikein. Olen pelannut aikanaan koripalloa, kierähtämistaitoa kovalle lattialle on muistilokeroissa, Wikholm tuumii.

 

IMG_4763.JPEG

Viimeisimmät, uuden mallin mukaiset kengät ovat olleet hyvät. – Nyt olen kävellyt kuukauden, tuntuu aivan erinomaiselta. Onnistuttiin tekemään uudella mallilla kenkä, joka istuu, Leif Wikholm kertoo. 


Lue lisää:

Charcot, heikentynyt verenkierto, vaivaisenluu - Tunnistatko diabetesjalan riskit?

Millaiset kengät ja pohjalliset diabeetikon tulisi valita?

Diabetesjalan omahoito

Ratkaisut diabeetikolle riskiluokittain


IMG_4774.JPEG

Ortopediset mittajalkineet valmistetaan yksilöllisesti hyödyntäen lestisarjaa ja lisätiloja. Lesteistä löytyy vaihtoehtoja eri leveyksille, kärjen muodoille ja laajuuksille. Täysin yksilöllisen, ortopedisen jalkineen valmistukseen tarvitaan aina lesti, koska siinä ei ole lähtökohtaisesti yhtään valmista komponenttia. Siinä varmistetaan että jalan asento on halutussa asennossa ja tarvittavat kevennykset huomioidaan.

charcot-pohjallinen.jpg

Paksuun jalkavuoteeseen tehdään kevennys kuormituskohtaan niin, että kuormitus palautuu kantapälle ja päkiälle. Pehmusteena hyvin muotonsa säilyttävä poron.

Lisää ratkaisuista: Ortopediset jalkineet