Keväällä laitettiin hyvä kiertämään

29. kesäkuu 2016 - admin

Kevätkampanjamme aikana keräsimme käytöstä poistettuja pyörätuoleja ja liikkumisen apuvälineitä Hyöty & Työ -yhdistykselle kunnostettavaksi ja eteenpäin lähetettäväksi. Apuvälineet kuljetetaan yhdessä sairaalakalusteiden, -koneiden ja -tekstiilien kanssa näitä kipeästi tarvitseville ympäri maailmaa. 

”Viimeisen vuoden aikana avustuskontteja on lähtenyt kuuteen Afrikan maahan sekä Pakistaniin ja Syyriaan. Kaikissa näissä maissa on valtava pula sairaalalaitteista ja -kalusteista sekä apuvälineistä. Respectan kautta kerättyjä apuvälinelahjoituksia on lähdössä ainakin Nigeriaan, Keniaan, Somaliaan ja Syyriaan”, kertoo Hyöty & Työ -yhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Lähteenmäki.

Hyöty & Työ -yhdistyksen yhteistyökumppaneitten edustajat avustuskohteissa lähettävät usein kuvia apuvälineiden uusista omistajista ja käyttäjistä. Apuvälineiden tarvitsijoita löytyy vauvasta vaariin, useimmiten tarpeen taustalla on vamma tai sairaus.

”Apuvälineellä on suuri merkitys ihmiselle kohdemaassa. Se mahdollistaa liikkumisen ja avaa aivan uudenlaisen elämän. Esimerkiksi eräs pakistanilainen mies kertoi onnellisena, kuinka pääsi pyörätuolin ansiosta ulos kodistaan ensimmäistä kertaa vuosiin.”

Lahjoituksia ei voi tulla liikaa, ja useimmat laitteet ja apuvälineet saadaan käyttökuntoon korjaamalla. 

”Kun kysymme yhteyshenkilöiltämme, kuinka monta pyörätuolia he tarvitsisivat, he kysyvät, kuinka monta teillä on mahdollista antaa? Käytöstä poistettuja apuvälineitä voi siis edelleen lahjoittaa rajattomasti yhdistyksellemme.”

 

Lisätietoa Hyöty & Työ -yhdistyksen toiminnasta www.hyotytyo.webs.com