Omin sanoin: Tiina Nopanen, retkeilijä ja amputoitu

Kuva: Tuomo Nykänen

Sairastuin lapsena luutulehdukseen, jonka vuoksi jalkani piti amputoida ensin säärestä ollessani 10-vuotias, ja sairauden etenemisen myötä amputaatio jouduttiin ulottamaan polven yläpuolelle 15-vuotiaana. Nuorena halusin sulautua joukkoon, enkä erottua erilaisena. Podin vahvaa häpeää normista poikkeavasta kehostani, ja siksi piilottelin proteesiani ja käytin yleensä aina pitkiä housuja – halusin proteesinkin näyttävän mahdollisimman paljon tavalliselta jalalta beigellä sukalla verhottuine vaahtomuovipäällyksineen. Vaivaannuin muiden katseista ja kommenteista. Yritin parhaani mukaan olla kuten muut, enkä pitänyt itseäni vammaisena.

Kun tapasin puolisoni lukion jälkeen, aloimme ensin käydä kävelyillä. Kaupungin katuja riittävästi mitattuamme siirryimme lenkkeilemään luontoon. Aloitimme ensin lyhyemmillä retkillä ja kasvatimme vaikeustasoa sen myötä, kun huomasin mihin kykenin ja opin käyttämään kehoani ja silloista mekaanista proteesiani paremmin. Luontoretket antoivat minulle monipuolista harjoitusta, ja auttoivat pääsemään parempaan kuntoon ja pääsemään kyynärsauvoista eroon.

Pääsin sairaanhoitopiirini mikroprosessoripolven kokeiluprosessiin vuonna 2021 uuden apuvälineteknikkoni kannustamana; siihen asti käytin mekaanista proteesia, sillä en paremmasta tiennyt. Etsiessäni tietoa aiheesta etukäteen huomasin, ettei proteeseista juurikaan löytynyt Suomesta julkisia käyttäjäkokemuksia ja -keskustelua. Päätin avata Instagram-tilini @toinenjalkaulkona julkiseksi lisätäkseni tietoisuutta amputaatioista, proteeseista ja vammoista.

Proteesini on nyt Ottobock Genium. Sen kanssa liikkuminen on sisällä ja maastossa varmempaa ja ergonomisempaa, ja se säästää kehoani. Se, että “tulin ulos vammakaapistani” Instagram-tilini myötä, teki paljon hyvää itsetunnolleni ja kehonkuvalleni. Olen viimeinen oppinut hyväksymään rajoitteeni ja alkanut pukeutumaan myös hameisiin tai shortseihin. Olen löytänyt kauan kaipaamaani joukkoon kuuluvuuden tunnetta vammaisyhteisössä. Esittelen nykyään proteesiani ylpeydellä, ja ymmärrän olevani onnekas, että saan käyttää näin edistyksellistä teknologiaa olevaa apuvälinettä. Joskus huomaan olevani jopa hieman pettynyt, kun muut ihmiset eivät huomaa hienoa jalkaani esimerkiksi ruokakaupassa käydessäni.

Luonto on intohimoni ja vapaa-ajallani minut yhä löytää varmimmin metsästä. Luonnolla on tutkitusti hyvinvointivaikutuksia, jotka olen itsekin todennut, ja siksi koen sydämen asiakseni kannustaa kaikkia toimintakyvystä riippumatta luontoon. Olen toiminut yhteistyössä mm. Suomen Paralympiakomitean kanssa tehdäkseni ulkoiluaktiviteetteja ja esteettömiä retkikohteita tunnetummaksi. Rakastan sitä, että voin innostaa muita sairauden tai vamman kanssa painivia löytämään oman tapansa ulkoilla ja kehittää luontosuhdettaan.

Nyt minulla on proteesissani UNYQ-merkkinen kuori. Olin nähnyt UNYQ-proteesikuorikkoja sosiaalisessa mediassa aiemmin, ja kun sain mikroprosessoripolveni, haaveilin, että minulla olisi joskus jotain yhtä niin kaunista, jolla voisin ilmaista intohimoani. Valitsin proteesikuoreeni kasvikuvioita, jotka muistuttavat minua metsästä ja edustavat rakkauttani luontoon. UNYQ-kuoreni on kaunis kuin koru, ja se on juuri minulle tehty. Mielestäni proteesikuorilla voi sulautua tai erottua joukosta, riippuen miten itse haluaa. Minulla ei ole tatuointeja, mutta kuoren myötä tuntuu, että olisi.

Jos voisin antaa jonkin neuvon vertaiselleni amputoidulle, sanoisin että ole ylpeä itsestäsi ja kokemuksistasi, jotka ovat muokanneet sinusta Sinut. Minulla ei ollut lapsena vertaisiani amputoituja roolimalleja tai esikuvia pienessä kaupungissa, jossa kasvoin - tällöin oli helppoa kokea olevansa maailman ainoa 12-vuotias amputoitu. Niin paljon kuin sosiaalista mediaa parjataankin, on se tuonut tässä mielessä maailman yhteen, sillä nykyään vertaiskokemuksia on helpompi löytää ympäri maailmaa. On valitettavaa, että yhteiskunnassamme on vielä paljon tekemistä yhdenvertaisuuden saralla, mutta kertomalla amputoituna olemisesta ja proteeseista voimme tehdä niistä asioista normaalimpia myös muille – amputaatio ei ole maailmanloppu ja nykyaikaisilla proteeseilla pystyy monenlaiseen toimintaan.

Seuraa Tiinan elämää ja retkeilysisältöä Instagramissa: @toinenjalkaulkona