Arja Ahtaanluoma toimi yrittäjänä, jolle kaiken piti olla valmista – mieluiten toissa päivänä. Verenmyrkytyksen seurauksena hänestä tuli neliraaja-amputoitu, mutta samalla entistä ryhdikkäämpi nainen. Vammat muuttivat elämän täysin, silti ilo pirskahtelee edelleen.
– Pitkä tie tämä on ollut. Nyt voin sanoa, että olen niin onnellinen kuin tällaisessa tilanteessa ihminen voi olla. Toinen käsiproteesi on kokeilussa, pystyn ajamaan autoa, pyörätuolin kanssa voin lähteä kauppaan. Asiat pitää tehdä eri tavalla kuin ennen. Mutta mitä väliä sillä on, kun vain pääsee samaan lopputulokseen, Arja Ahtaanluoma sanoo.
Viilto mattopuukolla sormeen töissä tuntui pikkuharmilta. Haava ei vuotanut, Ahtaanluoma putsasi ja teippasi sen. Puutarhatöissä loukkaantunut kylki tuli kuitenkin muutaman päivän päästä todella kipeäksi.
Päivystyksessä kylki kuvattiin ja murtuma sidottiin. Lääkäriä konsultoitiin uudelleen, kun särkylääkkeet tulivat oksentamalla pois. Vielä seuraavallakin päivystyskäynnillä tarjottiin vahvempia lääkkeitä – ja lähetettiin kotiin. Päiviä kului, viimein Ahtaanluoma pääsi kivunhoitoon osastolle:
– Siellä soitin koko ajan kelloa, että sattuu hirveästi, tuokaa lisää lääkettä. Hoitajat sanoivat, ettei ole enää mitään vahvempaa.
Vasta sitten, liian myöhään, mitattiin verenpaineet ja lopulta tulehdusarvot, jotka olivat pilvissä. Myöhemmin todettiin, että oli tapahtunut hoitovirhe. Haavasta oli aiheutunut verenmyrkytys, joka oli pesiytynyt murtuneen kyljen kudoksiin. Siinä vaiheessa tilanne oli kriittinen ja Ahtaanluoma päätyi teho-osastolle.
”Katsottiin tunti kerrallaan, olenko hengissä”
– Pahimmassa kohtaa katsottiin tunti kerrallaan, olenko hengissä vai en. Maksa ja munuaiset tipahtivat ensimmäisinä, jouduin dialyysiin.
Ahtaanluoman jalat jouduttiin amputoimaan säärestä, myöhemmin reisistä polvilumpioiden yläpuolelta. Lisäksi amputoitiin molemmat kädet: oikea käsi viitisen senttiä ranteen yläpuolelta ja vasemmasta kädestä kaikki sormet niin, että kämmen jäi jäljelle. Jo teho-osastolta alkoi kuntoutus. Lihasvoima oli huvennut niin vähiin, ettei raajoja saanut nostettua sängyllä kuin sentin.
– Suuri hetki oli, kun soitin siskolle, että pystyn nostamaan itse silmälasejani.
Teho-osasto vaihtui traumaosastoon.
– Silloin ei uskonut, että minusta voisi tulla eläjää. Alkuun taisin sanoa psykologeille, että olisivat antaneet minun kuolla pois.
Hoitajat, psykologi ja sairaalapastori olivat kuitenkin tukena. Seuraava iso etappi oli päästä kuntoutussairaalaan, jonka fysioterapiassa oppi joka päivä jotakin, kuten nousemaan vähitellen sängystä istuma-asentoon, laittamaan silmälasit päähän, harjaamaan hampaat ja laittamaan wc:n oven lukkoon.
– Ihan pieniä asioita terveelle, valtavia harppauksia itselle.
Ahtaanluoma kiittää edelleen sitä henkeä ja asennetta, mikä kuntoutuksessa oli. Yli kolmen kuukauden sairaalajaksojen jälkeen syyskuussa 2017 oli edessä kotiutus, muuttuneelle ihmiselle. Elämä alkoi uudelleen proteesien avulla. Ahtaanluoma nousi jaloilleen, entistä ryhdikkäämpänä.
– Kun opetettiin uudestaan seisomaan ja istumaan, oikean asennon oppi väkisin.
Mielikuva muuttuu liikkeeksi
Arjalla on molemmissa jaloissa mikroprosessoriproteesit. Oikeassa kädessä on Bebionic-myoelektrinen nyrkki, joka on markkinoiden pienen – juuri sopusuhtainen siron naisen käteen.
Kyynärvarsiproteesi toimii lihasten ja mielikuvien yhteispelillä. Käsivarresta on etsitty käyttöön sellaiset lihakset, että kun kuvittelee kääntävänsä rannetta ylöspäin, holkin sisällä tietty lihas antaa sensorille auki-käskyn.
– Kun kuvittelen kääntäväni käsivartta vastakkaiselle puolelle, lihas jännittyy ja antaa impulssin proteesin sensorille.
Proteesiin on ohjelmoitu kahdeksan eri otetta, joita pystyy vaihtelemaan.
– Oikeastaan jo traumaosastolla rupesin harjoittelemaan niin, että kuvittelin, että puristaisin kättä nyrkkiin. Hankalaa oli se, kuinka paljon käskyä pitää antaa. Lisäksi piti oppia, missä järjestyksessä ja minkä napin takaa tietty ote syntyy.
Ahtaanluoma kertoo, että powergrip kädessä aika huikea juttu, sillä pystyy kantamaan vaikka kahvipannua. Hän on myoelektrisen proteesin kanssa kehittänyt jopa oman virkkausta ja neulontaa yhdistävän käsityötekniikan, viulonnan.
– Se sujuu vähän hitaasti, mutta onnistuu.
Omalla tekniikalla on jo syntynyt tyyny isänpäivälahjaksi omalle isälle.
Myoproteesin on tehnyt Respectan proteesimestari Arttu Aho, jonka kanssa koko homma menikin vaivatta ja asiat alkoivat sujua niin kuin ei mitään.
Yksi kanto kaskessa
Ahtaanluoma ehti kuitenkin kokea tätä ennen, miten kaikki ei suju kuin Strömsössä. Ensimmäinen käsiproteesi oli kokemuksena kaikin puolin katastrofi. Se oli tripodiproteesi, jolla ainoa mahdollinen ote oli pinsettiote.
– Siinä meni ihan kaikki pieleen. Proteesi oli 15 senttiä liian pitkä. Kun yritin syödä, käsivarsi oli liian pitkä ja meni suusta ohi, siitä ei tullut kertakaikkiaan yhtään mitään. Myös nyrkki oli liian suuri.
Kuntoutusjaksolla lääkäri totesi, ettei proteesin käytöstä tule mitään ja virhettä lähdettiin korjaamaan.
– Siinä vaiheessa vaihdoin proteesimestaria ja palveluntarjoajaa.
Viimein proteesi myös toiseen käteen
Vielä viime syksyyn saakka Ahtaanluoma kohtasi myös tiukat apuvälineiden luovutusperusteet. Vaikka hän oli menettänyt molemmat yläraajat, hän sai vain yhden proteesin.
– Kritisoin, miten voi olla mahdollista, että ihmisen, joka on menettänyt kaiken, pitäisi tulla toimeen vain yhdellä kädellä. Nostin asiasta jutun hallinto-oikeuteen. Ennen oikeuden päätöstä tuli viesti, että minulle on myönnetty osakämmenproteesi myös vasempaan käteen.
Hän toivoo, että myös uusi valtakunnallinen apuvälineiden luovutusperuste vaikuttaa. On todella ikävää, että neliraaja-amputoitu ihminen joutuu taistelemaan päivittäisen arjen edellyttämistä apuvälineistä.
Myös ensimmäinen pyörätuoli oli liian raskas, jolloin Ahtaanluoma hankki uuden Respectalta omalla kustannuksellaan. Seuraavan, entistä helpommin autoon nostettavan pyörätuolin hankintaan apuvälinekeskus on kuitenkin luvannut osallistua.
Kaikki on pitänyt jaksaa itse ottaa selville. Ahtaanluoma on jaksanut taistella.
– Kuinka monta meitä on, jotka eivät jaksa?
Kärsivällisyyttä, sitkeyttä ja pitkää pinnaa
Ahtaanluoma tekee ja keksii. Hän pystyy ompelemaan ompelukoneella ja jopa pujottamaan langan neulansilmään.
– Välillä oikein naurattaa, mitä kaikkea ihmeellistä ruuvaamista sitä aina keksii. Ruuanlaittoon en pysty. Jauhelihaa yritin paistaa, se oli aika pelottavaa, kun en saanyt toisella kädellä pidettyä pannua paikallaan.
Ahtaanluomalla on avustaja, oikea helmi, 15 tuntia viikossa. Kaksikko on paljon enemmän kuin avusta ja avustettava.
– Olemme samanlaisia rääväsuita, huumoria on, kun mennä tohotetaan kaupoissa ja kirjastoissa. Olin sellainen, että kaiken olisi pitänyt olla mielellään valmista toissa päivänä. Nyt pitää odottaa apua. Jos haluan tehdä jotain, on pakko yrittää niin kauan, että se onnistuu. Kärsivällisyyttä vammautumisen myötä on tullut aivan hirvittävästi lisää.