Pirkkalassa asuva Reino Pellikka on 97-vuotias sotaveteraani ja omaishoitaja vaimolleen. Pellikat ovat asuneet 25 vuotta nykyisessä rivitalokodissaan ja kotiympäristön toimivuus on muodostunut iän myötä tärkeäksi pariskunnalle. Ikäihmisten arkea tukevat kotiin hankitut palvelut ja itsenäistä pärjäämistä ylläpitävät apuvälineet, kuten toiminnallinen työtuoli erilaisissa kotitöissä.
Reino Pellikka on monien elämänvaiheiden kautta asettunut viettämään seniorin eläkepäiviään Pirkkalaan, yhdessä vaimonsa Eevan kanssa. Viipurissa syntynyt Reino on elämässään nähnyt paljon. Talvisota ajoi pois kotiseudulta Laatokan rannalta Lahdenpohjasta, josta opiskelut ja työmahdollisuudet kuljettivat eri puolilla Suomea ja välillä komennuksilla ulkomaita myöten. 60-vuotiaana infarkti vei eläkkeelle, mutta toimintakyvyn haasteet ovat varsinaisesti tulleet esiin vasta lähivuosina. Voitaisiin jopa sanoa, että Reino on ikäisekseen vireässä kunnossa.
‒ Pitkän ikäni salaisuus on tietysti päihteetön elämä, voi ja kerma, hän kertoo nauraen.
Reinon ja Eevan kotona käydään joka arkipäivä auttamassa aamutoimissa ja kahtena päivänä viikossa avustetaan ruoanlaitossa. Lisäksi pari on saanut kunnan kautta kotiinsa kauppa-asiointipalvelut ja siivousta. Muuten Reino hoitaa toiminnallisia kotiaskareita heidän taloudessaan.
‒ Aiemmin minä hoidin kodin paperihommat ja vaimo huushollityöt. Mutta kun tarvittiin raakatyöntekijää, niin minä otin keittiöhommista kopin. Vaimon on vaikea liikkua, erityisesti aamuisin, Reino kuvailee.
Liikkumisessa molemmilla on ollut rollaattorit käytössä. Respectasta hankitut rollaattorit ovat olleet päivittäisessä käytössä ainakin 5 vuotta ja kestäneet hyvin aktiivista käyttöä. Lisäksi rollaattorin on saanut helposti kasaan esimerkiksi auton kyytiin.
Arjen askareet pitävät kunnossa, mutta vaativat tukea apuvälineistä
Kotiaskareiden hoitamiseen itse on hyvä varata aikaa. Arjessa aikaa kuluu reippaasti askareisiin, kuten pöydän kattamiseen tai astianpesukoneen tyhjentämiseen.
‒ Eilen menin klo 12 keittiöön laittamaan meille ruokaa ja klo 16 käynnistin astianpesukoneen. Neljä tuntia vierähti keittiöaskareissa ja ruokailussa, Reino kertoo.
Hän on sitä mieltä, että niin keittiöhommat ovat hyvää selkäjumppaa ja pitävät fyysistä kuntoa yllä, kunhan ottaa rauhallisesti.
‒ Jos ei pidä kunnosta huolta, niin kohta ei pääse ollenkaan ylös sängystä. Askareet ylläpitävät toimintakykyä.
Reinolle jaloillaan seisominen on muodostunut kuitenkin hankalaksi ja käy kunnon päälle. Polyneuropatia ja alaraajojen erittäin heikot lihasvoimat vaativat tukea arkiaskareisiin. Seisoessa tasapainohaasteet ovat korostuneet jalkojen väsyessä ja kaatumisiltakaan ei ole vältytty. Myös tietoisuus kaatumisten aiheuttamista vakavista seurauksista mietityttivät. Reino kertoo, että moni veteraanikaveri on viime vuosina kaatunut pahasti, eikä sairaalasta välttämättä olla enää tultu takaisin.
‒ Hain ensihätään terveyskeskuksesta vakiomallisen pyörätuolin. Todettiin, että toimintakykyä on jäljellä ja pyörätuolia tarvitaan pitkäaikaiskäyttöön.
Keittiössä työskennellessään Reinolla on kuitenkin tarve ylettää niin työtasolle kuin yläkaapeille. Tähän tavallinen pyörätuoli ei taivu.
‒ Jouduin arjessa pomppimaan tuolista istumasta ylös toistumiseen, jota jalkani ei meinanneet kestää ja väsyivät kesken päivän. Jouduin myös syömään jatkuvasti särkylääkkeitä, koska jalat ylirasittuivat, Reino kertoo.
Mies oli verkossa tutkinut ratkaisua asiaan ja törmännyt siellä Respectan toiminnallisiin työtuoleihin. Tällaisista toiminnallisista työtuoleista löytyy useita jaloilla potkuteltavia malleja, mutta tämä ei sopinut Reinon toimintakyvyn tilanteeseen, sillä ajatuksena on mahdollistaa myös jalkojen lepuutus. Käsin kelattava Le Triple Wheels -työtuoli sen sijaan vapauttaa jalat työskentelystä ja nousee myös korkealle.
‒ Koska lääkinnälliset apuvälineet voivat olla arvokkaita yksityishenkilön maksettavaksi itse, suosittelin Reinolle, että asiaa lähdettäisiin ratkaisemaan ensiksi apuvälinelainaamon kautta. Valtakunnallisten apuvälineiden luovutusperusteiden mukaan hänellä olisi mahdollisuus saada tuoli itselleen sitä kautta. Tällöin asia ohjautui veteraanipuolelle, joka vastaa kunnan veteraanien apuvälinehankinnoista, kertoo Respectan myyntiedustaja Oona Wendell kertoo.
Oona ja kunnan kotikuntoutuksen fysioterapeutti, ergonomia-asiantuntija Satu Lejman sopivat arviokäynnin Reinon kotiin, jossa kartoitettiin tilannetta kotona, Reinon toimintakykyä ja apuvälinetarpeita.
‒ Olimme yhtä mieltä siitä, että kelattava, toiminnallinen työtuoli helpottaisi Reinon arkea, Oona sanoo.
juttu jatkuu videon alla
Tuetaan ja mahdollistetaan omatoimisuutta kotona, unohtamatta osallisuuden näkökulmaa
Satu Lejman kertoo, että ikääntyneiden kotihoidon fysioterapiassa hän kiinnittää erityisesti huomiota asiakkaan oman toimintakyvyn mahdollistamiseen, tukemiseen ja edistämiseen päivittäisissä toiminnoissa:
‒ Käymme asiakkaan kanssa läpi kaikki asiakkaan päivittäiset toiminnot. Usein haasteita on mm. kylpyhuoneessa tai wc-tilassa toimiessa, sängystä ylösnousemisessa, asunnosta poistumisessa, ihan perusliikkumisessa toimintakyvystä riippuen. Reino on aktiivinen omassa arjessaan. Halusimme tukea tätä ja mahdollistaa omatoimisuuden mm. keittiötoiminnoissa, missä työtuoli tuo todellisen avun Reinolle, Satu toteaa.
‒ Reinon käsivoimat ovat paremmat kuin jalkojen toiminta. LeTriple Wheels-työtuolia voidaan kelata käsin jaloilla potkuttelun sijaan. Reinon tapauksessa korkeudensäätö oli myös oleellista, jotta yletetään keittiön yläkaapeille, Oona kertoo.
LeTriple-työtuolissa yhdistyvät työtuolin, pyörätuolin ja sähköisen hissin ominaisuudet. Korkeudensäätö mahdollistaa pääsyn yläkaapeille ilman seisomista, istuin nousee jopa 77 cm korkeuteen. Lisäksi esimerkiksi istuinkulmaa voidaan tarvittaessa kallistaa eteen, joka helpottaa aktiivista työskentelyä sekä tuolista jalkeille nousua.
Reinolle ja Eevalle on tärkeää myös, että kodin estetiikasta ei tarvitse tinkiä. Koti pysyy siistinä ja esteettömänä.
‒ Kun ylettää yläkaappeihin huolettomasti, ei tarvitse pitää kaikkia tavaroita esillä vaan ne saa nätisti piilotettua kaappiin, pariskunta toteaa.
Toiminnallinen työtuoli voidaan räätälöidä sellaisilla ominaisuuksilla, jotka sopivat käyttäjälle parhaiten.
‒ Valitsimme esimerkiksi tähän tuoliin Reinolle sellaiset jarrut, joihin hän on tottunut pyörätuolissa, joita on helppo käyttää. Myös istuinpäälliset valittiin oman maun mukaan, Oona kertoo.
Kotihoidon fysioterapiassa apuvälineet valitaan ja hankitaan toimintakykyperusteisesti, olemassa olevaa toimintakykyä tukien, huomioiden myös päivittäisissä toiminnoissa suoriutuminen ja siihen liittyvät tarpeet. Satu kertoo että hän huomioi myös miten liikkuminen kodin ulkopuolella voidaan varmistaa.
‒ Perusapuvälineistön lisäksi kiinnitän huomiota myös mm. osallisuuden näkökulmaan; kuinka asiakas pääsee poistumaan omasta kotoaan, mitä palveluita hän tarvitsee ja käyttää ja millä tavalla toimintakykyä voidaan tukea ja asiakasta aktivoida.
Samalla Reinolle kartoitettiin pyörätuoli liikkumisen tarpeisiin sopivaksi. Koska miehen arki on toiminnallista, oli tarve päivittää peruspyörätuoli Avantgarde 4-tuoliin, joka on aktiivipyörätuoli.
‒ Avantgarde-aktiivipyörätuolin muotoilu on suunniteltu arjen askareissa aktiivisesti toimivalle ja sitä voidaan säätää peruspyörätuolia paremmin yksilöllisesti käyttäjän tarpeisiin, Oona kertoo.
Pyörätuoli ja toiminnallinen työtuoli täydentävät toisiaan
Käyttökokemusta Reinolla on nyt joitakin kuukausia näistä kahdesta liikkumista ja toimintakykyä helpottavasta apuvälineestä. Pariskunnan rivitalokodin kaikki toiminnot ovat käytännöllisesti yhdessä tasossa, joka helpottaa liikkumista paikasta toiseen, verrattuna vaikkapa kaksikerroksiseen rivi- tai omakotitaloon.
‒ Olen tykännyt molemmista tuoleista, ne täydentävät toisiaan. Toiminnallinen työtuoli on auttanut paljon arjessa. Pidempiaikaiset istumiset kotona tykkään myös tehdä työtuolissa, siinä saa mukavasti istuma-asennon vaihtelua, Reino toteaa ja jatkaa.
‒ Käytännössä LeTriple-työtuoli laitetaan lataukseen joka ilta ja sen ajan käytän pyörätuolia. Seuraavana päivänä taas LeTriple-työtuoli on valmiina käyttöön.
Aktiivipyörätuoli on myös tuntunut Reinosta paremmalta omaan tarpeeseen kuin peruspyörätuoli. Lisäksi kelauksenkeventäjätkin kiinnostaisivat. Sellaiset on tähänkin aktiivipyörätuoliin mahdollista asentaa.
Reinon ja Eevan kodissa on viime aikoina kiinnitetty huomiota esimerkiksi portaisiin ja kynnyksiin. Kynnyksiä on mataloitettu, ulko-oven ja sisäänkäynnin yhteyteen asennetaan myös ramppi.
‒ Esteettömyys ulos ja asiointikäynneiltä takaisin kotiin turvataan, jotta pariskunnalla omatoimisuus myös tältä osin mahdollistuu, fysioterapeutti Satu kertoo.
Pariskunta on viihtynyt nykyisessä Pirkkalan kodissaan yli 25 vuotta. Apuvälineet, kotipalvelut ja laajan perheverkosto tukee pärjäämistä arjessa, ja näin he voivat keskittyä nauttimaan olohuoneesta aukeavista maisemista, linnuista ja oravista. Lapsenlapsenlapsia on yli 50 ja Whatsappissa pääsee seuraamaan suvun tapahtumia ja kuvia uusimmista tulokkaista.
‒ Päivässä saattaa tulla parhaimmillaan 80 Whatsapp-viestiä, joten pysytään menossa mukana, Reino nauraa.
Respectan myyntiedustaja Oona Wendell asentaa uusia jalkalautoja Reinon Avantgarde-aktiivipyörätuoliin. Keittiöön ja ruokailuun liittyvät askareet Reino hoitaa toiminnallisessa työtuolissa istuessa.