Diabetesjalan riskien tunnistaminen

 

Diabeteksen hoito on kokonaisvaltaista elintapojen, omahoidon ja lääkityksen yhteenliittymää. Kun hallitaan verensokerin lisäksi myös muita riskitekijöitä, voidaan lisäsairauksien riskiä pienentää merkittävästi. Hyvään hoitoon kuuluvat mm. jalkojen säännöllinen tutkiminen, riskiluokan määrittäminen, jalkojen omahoidon ohjaus ja jalkaongelmia ehkäisevät toimet. Tässä asiantuntijoidemme nostamia riskitekijöitä, joihin on syytä kiinnittää huomiota diabetesjalan suhteen:

 

Heikentynyt tuntoaisti

Jalkojen toimiva tuntoaisti on tärkeää paineen havaitsemiseksi.

Sinulla voi olla alentunut tuntoaisti jaloissa, jos koet:

  • kihelmöivää tuntemusta
  • tunnetta, kuin sukkasi rypistyisivät tai kävelet aaltopahvilla
  • hikoilet vähemmän kuin ennen.

Jos epäilet, että tuntoaistisi on heikentynyt, on erityisen tärkeää huolehtia itsestäsi ja käyttää sopivia kenkiä. Sinun tulisi käydä säännöllisesti seurannassa terveyskeskuksessasi.

 

Heikentynyt verenkierto

Heikentynyt verenkierto tarkoittaa, että jalan kudokset eivät saa tarpeeksi happea ja ravinteita. Kyseessä voi olla heikentynyt verenkierto, jos:

  • jalkasi tuntuvat kylmiltä
  • ihokarvoitus jaloissa on vähentynyt
  • lisääntynyt kipu noin 200 metrin kävelyn jälkeen

Jos epäilet, että verenkiertosi on heikentynyt, on erityisen tärkeää huolehtia itsestäsi ja käyttää sopivia kenkiä. Kannattaa myös käydä terveyskeskuksessa säännöllisessä seurannassa.

 

Vasaravarpaat

Vasaravarpaat ovat epämuodostuma, jossa varpaiden jänteet kiristyvät ja varpaat käpristyvät. Tämä lisää paineen ja hankauksen riskiä, erityisesti varpaiden kärjissä ja päkiän alla. Tämä asettaa ylimääräisiä vaatimuksia jalkineille.

 

Vaivaisenluu (hallux valgus)

Vaivaisenluussa isovarpaasi on kääntynyt kohti muita varpaita. Vaivaisenluun yleiset oireet ovat:

  • isovarvas aiheuttaa painetta ja hiertymistä muille varpaille
  • päkiä isovarpaan alla voi tulla kipeäksi, punaiseksi ja tunteettomaksi
  • pikkuvarpaan ulkoreunassa tuntuu painetta kenkää vasten
  • isovarpaan tyvinivelessä tuntuu painetta kenkää vasten

Jos sinulla on jalkojen epämuodostumia, kuten vaivaisenluu tai vasaravarpaat, kengän valinta on erityisen tärkeää. Katso Vinkit kenkien ja pohjallisten valintaan-osio.

 

Haavat jaloissa

Jos huomaat haavan tai haavauman jalassasi, ota välittömästi yhteyttä terveyskeskukseen haavan tutkimiseksi riippumatta siitä, kuinka pieneltä haava näyttää.

 

Charcot-jalka

Charcot’n jalka on punainen, kuuma ja turvonnut. Jos sinulla on pitkäaikainen diabetes, sinulle voi kehittyä Charcot’n jalka eli neuro-osteoartropia, joka voi haurastuttaa luita ja tuhota jalan nivelet.

Yleisimmät oireet ovat:

  • turvotus
  • punaisuus
  • lisääntynyt lämmön tunne

Jos epäilet, että sinulla on Charcot’n jalka, vältä painon jalalle varaamista ja ota välittömästi yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen tai diabetestiimiin.

 


 


Katso lisää:


Alaraajojen asiantuntijat palvelevat ympäri Suomen

Respectan klinikoiden asiantuntijat ovat liikkeen ja toimintakyvyn ammattilaisia. Asiantuntijamme vastaanottavat ortopedisiin apuvälinepalveluissa yli 10 klinikallamme ja 30 etävastaanotolla ympäri Suomen. Palveluihimme kuuluvat konsultointi, alaraaja-analyysit ja kuntoutus sekä mitanotto ja valmistus tukipohjallisissa, jalkineissa, kompressiotuotteissa, erilaisissa tuissa ja proteeseissa.

Yksilöllisissä apuvälinepalveluissa varataan aika vastaanotolle numerosta 0207 649 749 tai verkossa www.respecta.fi/ajanvaraus. Asiakkaaksemme voi tulla myös ilman lähetettä ja maksusitoumusta omakustanteisesti.