Jalkaterän asentovirheet ja kiputilat 


Jalkaterän kivut tuntuvat kävellessä ja juostessa. Ongelmien syynä voi olla jalkaterän virheellinen asento tai jalkaterän toiminta. Virheellinen kävely- tai juoksutapa kuormittaa jalkaa ja johtaa lopulta virheasentoon.

Virheellisistä toimintamalleista esimerkiksi pronaatiohäiriöt voivat aiheuttaa vaivaisenluun syntymisen, kun ponnistavan jalan jalkaholvi joustaa liikaa, jalka löystyy ja mukautuu alustaa vasten.

Supinaatiohäiriössa vartalon paino kulkee jalkaterän ulkosyrjää pitkin. Jalkaterän sisäsyrjän kontakti alustaan vähenee, ja isovarpaan jännitys aiheuttaa isovarpaan tyvinivelen jäykkyyttä.


Näin jalkaterä toimii

Terve jalkaterä on tärkeä osa ihmisen fyysistä hyvinvointia. Nilkkanivelen toiminta heijastuu koko kehon liikeketjuun ja vaikuttaa sääreen, polveen, lonkkaan, lantioon ja selkärankaan asti. Kun jalkaa oppii hallitsemaan, voi välttää kipuja ja jalkavaivoja.

Jalkaterässä on 26 luuta, 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Terveessä jalkaterässä on kapea kantaosa ja leveä varvasosa, jotka liikkuvat eri aikaan. Esimerkiksi juostessa juuri tämä etu- ja takaosan erillinen kiertymisliike (pronaatio-supinaatio) mahdollistaa kontaktin maahan.

Varpaiden rakenne on isovarvasta lukuun ottamatta samanlainen. Isovarpaassa on kaksi luuta, jotka niveltyvät toisiinsa ja mahdollistavat ojennus- ja koukistusliikkeet.

Muissa varpaissa on kolme luuta ja kaksi varvasniveltä, joiden avulla ne koukistuvat ja ojentuvat. Pikkuvarpaassa tapahtuu lisäksi loitonnus ja lähennys. Kaikkien varpaiden tyvinivelet niveltyvät jalkapöytäluihin muodostaen päkiänivelet.

Jalkaterän tukipisteet sijaitsevat isovarpaan tyvessä ja nelos- ja vitosvarpaiden kohdalla. Nelos-vitosvarpaat ovat iskunvaimennuksen joustava osa ja kakkos-kolmosvarpaat jäykempi rakenne. Ukkovarpaan kohdalla rakenne mahdollistaa myös liukuvamman liikkeen, joka on tärkeä ponnistettaessa ja joustettaessa.

Jalkapöydän keskikohdan luut avautuvat jalkaterän joustaessa, mutta jos avautuminen pitkittyy, jalkaterä pysyy epävakaana (löysä jalka).


Lihas liikuttaa luuta

Alaraajan niveliä tarvitaan kantamaan koko kehon kuormitusta. Vahvan ja terveen jalkaterän nivelet liikkuvat ja joustavat, mikä mahdollistaa iskunvaimennuksen erilaisiin alustoihin kävelyssä, juoksussa ja hypyissä. Lihakset tukevat ja liikuttavat niveliä.

Jalkaterän alueen yli 30 lihasta ovat monessa eri kerroksessa. Pitkien lihasten tehtävänä on liikuttaa nilkan ja varpaiden niveliä. Lyhyissä lihaksissa lähtö- ja kiinnityskohta on jalkaterän alueella. Ne liikuttavat varpaita, tukevat kaarirakenteita ja mukauttavat jalkaterän alustaan.

Jalan etuosan tärkein tukilihas on pitkä pohjeluulihas, peroneus longus. Se kasaa jalan etuosan ja painaa sisäosaa alustaa vasten ponnistuksessa. Jalan takaosaa hallitsee tibialis posterior -lihas, joka vaikuttaa jalkaterän sisällä kaaren takaosiin ja tukee myös kantaluuta.

Nilkan sisäänkiertäjälihaksiin kuuluvat varpaiden ja isovarpaan pitkät koukistajat, takimmainen säärilihas ja kolmipäinen pohjelihas. Lihasten aktivoituessa sisäkaari kohoaa ja jalkapohja kääntyy sisäänpäin (inversio).

Nilkan uloskiertäjälihakset ovat pitkä ja lyhyt pohjeluulihas, varpaiden ja isovarpaan pitkät ojentajat. Lihasten aktivoituessa jalkapohja kääntyy ulospäin (eversio) ja jalan ulkoreuna kohoaa.

Lihasten liikkuvuutta tarvitaan yhtä lailla kuin lihasvoimaa. Jalkaterän hallinta auttaa myös painopisteen löytämisessä esimerkiksi juostessa.


Kantapään kivut

Kantapääkivun taustalla voi olla useita eri syitä, joista yleisimpiä ovat jalkapohjan kalvojänteen rappeuma eli plantaarifaskiitti, akillesjänteen tulehdus, rasitusmurtuma, kantapään rasvapatjan tulehdus ja bursiitti.

Jalan liiallisen jouston tai jalan heikkouden voisi myös nostaa taustasyyksi kantakivulle. Kudos alkaa oireilemaan, jos sen suorituskyky toistuvasti ylittyy. Taustalla voi olla myös nilkan aliliikkuvuus. Aliliikkuvuustilanteessa viereinen kudos ylikuormittuu. Kantapääkipu voi olla hankala vaiva. Useimmissa tapauksissa sitä voi hoitaa omahoidolla. Jos kipu jatkuu tai pahenee, on tärkeää kääntyä ammattilaisen puoleen.
 

Plantaarifaskiitti

Kantapäässä tuntuvan kivun yleisin syy on jalkapohjan jännekalvon rappeuma, plantaarifaskiitti. Siinä jalkapohjan sidekudos, plantaarifaskia, tulehtuu ja aiheuttaa kipua kantapään alueella. 

Jännekalvo kiinnittyy kantaluuhun. Noin kymmenen prosenttia ihmisistä potee jossakin elämänvaiheessa jalkaterän keskiviivassa tai sisäsyrjällä tuntuvaa kiputilaa. Kipu tuntuu erityisesti aamulla ylös noustua tai käveltäessä paljain jaloin kovalla alustalla.

Jännekalvon rappeuman syynä on esimerkiksi jalkaterän rasitus tai voimakas ponnistus. Taustalla voivat olla myös ylipaino, toistuva seisomisesta tai juoksemisesta johtuva rasitus tai jalkaterän asentovirheet.

Jos kantapäästä otetaan röntgenkuva, siinä voi näkyä kalvojänteen kiinnityskohdassa "luupiikki" eli kipukohtaan kertyvää kalkkia. Luupiikki muodostuu jänteen kiinnityskohtaan jänteen suuntaisesti ja ei aina oireile.

Rasvapatja

Kantaluun alla olevan rasvapatjan kiputila on myös melko yleinen. Se syntyy kantapäähän kohdistuneen tärähdyksen seurauksena. Tutkimustiedon mukaan rasvapatjassa tapahtuu myös rappeutumismuutoksia, jolloin joustamaton sidekudos ei vaimenna iskuja ja kantapää kipeytyy. Rasvapatjan muutosten taustalla voi olla myös reumasairaus. Kivun erottaa plantaarifaskiitista painamalla kantapään alaosaa sivuilta. 

 

Akillesjänteen kiputilat

Akillesjänteen tulehdus tai tendinopatia liittyy akillesjänteen ylikuormitukseen, ja se voi aiheuttaa kipua sekä jänteen alueella että kantapäässä. 

Urheilijoilla ja aktiivisilla liikkujilla esiintyy melko usein akillesjänteen tulehdustiloja. Akillesjänne voi tulehtua eri kohdista tai revetä kokonaan tai osittain. Tulehtunut tai repeytynyt akillesjänne on kipeä etenkin aamulla. Kipu voimistuu kuormituksessa. Jänteen seutu tuntuu aralta ja näyttää paksummalta kuin terveen puolen akillesjänne. Kipu pahenee nilkkaa koukistettaessa.

Akillesjänteen vaivoja aiheuttavat kovilla alustoilla juokseminen, joustamattomat kengän korot ja ponnistukset hypyissä. Akillesjänne kipuilee myös jalkaterän toimintaongelmien, kaarijalan, säären lihasten epätasapainon ja kantaluun vaivojen takia.

Lääkäriin on syytä mennä, jos ei pysty nousemaan varpaille ja jänteessä on kuoppa. Silloin kyseessä voi repeämä.

 

Kantapään bursiitti

Kantapään bursiitti on tila, jossa jokin kantapään alueen bursa tulehtuu. Bursa on pieni nesteellä täytetty pussi, joka toimii liikkuvien osien, kuten luun ja jänteen tai ihon välisenä iskunvaimentimena. Bursan tarkoituksena on vähentää kitkaa ja suojata kudoksia paineelta ja iskuilta.

Kantapään kiputilojen itsehoito-ohjeita osiossamme Jalkaterän ongelmien hoito


Muita jalan ongelmia:

Rasitusmurtuma

Alaraajojen rasitusmurtumia syntyy poikkeavan liikuntarasituksen aikana tai liikunnan määrän tai intensiteetin lisäämisen seurauksena. Riskiryhmiä ovat varusmiehet sekä äskettäin voimaperäisen liikunnan aloittaneet. Rasitusmurtuma voi syntyä alaraajan lisäksi lantioon, reisiluuhun ja kantaluuhun. Heikko lihaskunto altistaa murtumille.

Kipu tuntuu aluksi rasituksessa, myöhemmin levossakin. Erityisesti jalan ja jalkapöydän luissa todetaan joskus myös aristava kyhmy.

Hoitoon on syytä hakeutua muutaman päivän sisällä, jos kipu ei hellitä levossa poikkeuksellisen rasituksen jälkeen.

Vaivaisenluu

Vaivaisenluu on jalkaterän yleinen ongelma, jossa ukkovarvas kääntyy muihin varpaisiin päin jalan rakenteen tai toiminnan häiriön seurauksena. Ukkovarpaan tyviniveleen kohdistuu poikkeava kuormitus. Tyvinivel sekä siihen liittyvä limapussi kipeytyvät ja turpoavat. Muuttuneen rakenteen vuoksi syntyy hiertymiä ja känsiä. Kipu voi muuttaa jalan toimintaa.  

Naisilla vaivaisenluu on lähes 10 kertaa yleisempi kuin miehillä. Perintötekijöillä on merkitystä vaivaisenluun syntyyn. Vaivan syynä pidetään myös kapeakorkoista ja kapeakärkistä kenkämuotia.

Vaivaisenluuhun voi liittyä monia muita jalkaterän ongelmia, kuten päkiän känsä, kipua, vasaravarpaita, latuskajalka, jalkapöydän rasitusmurtumia ja nivelrikkoa.


Ongelmien hoito

Jalan toimintaan erikoistunut ammattilainen voi tarjota yksilöllisiä ohjeita venyttelyyn, vahvistamiseen sekä arvioida tarvetta mahdollisille jalan lisätuelle, jos taustalta löytyy esim. jalan pitkittynyt jousto. Kuormituksen tasaus on useimmiten parempi hoitokeino kuin pehmuste kipukohtaan. Kartoitamme liikkumisen ongelmat Respectan alaraaja-analyysissa.  on apuvälinealan asiantuntijan tekemä analyysi , jossa kartoitetaan alaraajoihin liittyvän ongelman mahdollinen aiheuttaja. Alaraaja-analyysi sopii kelle tahansa, joka kokee haasteita liikkuessaan tai sen jälkeen. Ongelma voi esiintyä esimerkiksi jalkaterässä, polvessa tai alaselässä.

Apuvälineasiantuntijat ovat terveydenhuollon asiantuntijoita (fysio-, jalkaterapeutteja tai apuvälineteknikoita), joiden tehtävänä tunnistaa liikkeen ja toimintakyvyn haasteet sekä löytää niihin sopivat ratkaisukeinot. Haastattelun ja toiminnallisten tutkimusten kautta voidaan arvioida mahdollinen tuennan tarve. Mikäli arvioidaan ratkaisuksi yksilöllinen apuväline tai valmistuki, voidaan mitanotto ja sovitus suorittaa samalla käynnillä.

30 minuutin alaraaja-analyysimme hinta on 45,75 €. Varaa aika alaraaja-analyysiin klinikallemme ajanvarauksesta puhelimitse 0207 649 749.

Varmista myös, että annat jaloillesi riittävästi lepoa ja palautumisaikaa erityisesti intensiivisen liikunnan ja kuormituksen jälkeen. Jalka ja keho tarvitsevat aikaa sopeutuakseen uudenlaiseen kuormituksen, joten muista lisätä kuormitusta maltillisesti ja pitkällä aikavälillä.

Lisää hoitokeinoista osiossamme Jalkaterän ongelmien hoito


Terveen jalkaterän TOP 3

  • Ääriviiva on suoralinjainen.
  • Varvasosa on leveä ja kantaosa kapea.
  • Jalkaterän lihaksisto on joustava ja tasapainossa ja nivelet liikkuvat.

 

Katso myös: