Historia
Suomen Punaisen Ristin Proteesipaja perustettiin vuonna 1940 sodassa vammautuneiden sotainvalidien auttamiseksi. Vuonna 1953 Invalidisäätiö ja Sotainvalidien veljesliitto perustivat Proteesisäätiön palvelemaan samaa tarkoitusta. Respecta perustettiin, kun maan johtavat proteesi- ja apuvälinepalvelujen tuottajat, Proteesisäätiö ja Suomen Punaisen Ristin Proteesipalvelu, yhdistivät toimintansa 1.10.2000.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra tuli Respecta Oy:n osakkaaksi 6.4.2005. Sitra perusti 1.9.2006 Terveysrahaston, johon se siirsi Respectan osakkuuden. Suomen Punainen Risti luopui Respectan omistuksesta keväällä 2009 ja osakkeet siirtyivät muille omistajille. 10.12.2009 Proteesisäätiö yhdistyi Invalidisäätiöön, jolloin Invalidisäätiöstä tuli Respectan suurin omistaja 70%:n osuudella. Terveysrahaston omistus oli 30 %.
Kesäkuussa 2013 Respecta Oy siirtyi Ottobock-konsernin omistukseen. Toiminnan tavoitteena on alusta saakka ollut ihmisten toimintakyvyn parantaminen ja Respecta Oy jatkaa tätä perinnettä uudenaikaisin menetelmin.